maanantai 25. toukokuuta 2015

Yhdistyksen hankkeet vuonna 2015

Vaasan kehitysmaaseura on toiminut tänä vuonna 25 vuotta tansanialaisen ystävyyskaupunki Morogoron olojen kehittämiseksi. Nykyään hankkeiden vaikutuspiiri ulottuu koko Tansaniaan.

Tänä vuonna yhdistyksellä on meneillään kolme hanketta Suomen Ulkoministeriön tuella:

- Henkilökunnan jatkokoulutusprojekti Saba Saban terveyskeskuksessa. Hankkeen aikana on saanut ympäri Suomea lähettää kudottuja vauvannuttuja, joita on viety Saba Saban terveyskeskuksessa syntyneille keskosvauvoille. Nuttuja on tullut tuhansia ja niitä viedään edelleen vuosittain suoraan terveyskeskukseen. Tällä halutaan kannustaa naisia tulemaan synnyttämään terveyskeskukseen. Projekti on kolmevuotinen ja meneillään on sen viimeinen vuosi.

- Kompetensutveckling inom utbildning järjestää monipuolisia koulutusalan seminaareja vuosittain Dar es Salaam:ssa sekä Moshissa. Projekti on kolmevuotinen ja meneillään on sen viimeinen vuosi.

- Saimme jatkohankkeen aiemmin hyväksi havaitulle Vankilapsykiatriselle projektille, jossa koulutetaan lääkäreitä, sairaanhoitajia ja vankiloiden henkilökuntaa kohtaamaan vankien mielenterveyden häiriöitä haasteellisissa oloissa. Jatkohankkeessa on mukana yhteensä 30 vankilaa koko Tansaniassa, kun aiemmassa hankkeessa oli Morogoron läänin 15 vankilaa. Tällä kertaa koulutus kohdistuu myös lääketieteen opiskelijoihin. Projekti alkoi tänä vuonna ja se on kaksivuotinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti